…Ja niin se aika taas vain vierähti, joten ehkäpä pieni alustus olisi paikallaan...
Ette voi uskoa kuinka paljon on tapahtunut sen viimeisen vuoden sisällä, kun viimeksi omalta osaltani tätä blogia päivitin. Elämäni ehdottomasti vaiherikkain vuosi, jonka ruotimiseen en nyt viitsi tuhlata tässä yhtään enempää tilaa, koska todellisuudessa ketään se ei edes kiinnosta, haha!
Olen yrittänyt varmaan yhdeksän kuukautta päivittää tätä blogia uudelleen, mutta jotenkin se on vain tuntunut todella vaikealta. Aina on ollut muka kiire tai parempaa tekemistä, aina on muka löytynyt juuri se toinen levy jonka tahtoisi arvostella juuri sen kuuntelun alla olevan yli. Totuushan oikeasti on ollut vain laiskuus. Silti en ole ajatellut, että missään vaiheessa haluaisin tätä blogia lopettaa, ja nyt ihan oikea ja vilpitön aikomukseni on päivittää tätä omalta osaltani säännöllisesti. Ei sillä, että ketään sekään todellisuudessa edes kiinnostaisi päivitänkö vai en, mutta joka tapauksessa.
Olen käynyt vuoden aikana varmaan 20 levyä läpi niin, että olen päättänyt arvostella sen, kuunnellut ahkerasti ja silti se on jäänyt paitsioon. Motörheadin Another Perfect Day on ollut soittimessani ihan rehellisesti varmaan 15 kertaa, mutta joka kerta olen ottanut sen tilalle jonkun uuden. Hanoi Rocksin Back to Mystery City, David Bowien Let’s Dance, Broadcastin Who’s Got the Ball, ZZ Topin Eliminator, KISSin Lick It Up… Tuossa vain murto-osa siitä mitä kaikkea olen ohessa myös yrittänyt käydä läpi, koska levyjä olisi oikeasti varmaan sata.
Työttömän aika käy joskus pitkäksi ja päätin nyt alkaa purkamaan tekemättömyyden tunnettani näin. Koska tämä blogi on ensisijaisesti omistettu Herran vuodelle ’83, on syytä ehkä myös avata pientä tutkimusmatkaa, jota henkilökohtaisesti olen viime aikoina musiikillisella puolella käynyt läpi.
Itselleni muodostui ehkä puoli vuotta sitten hyvin vahva tiedostus siitä, että vaikka historiani rockmusiikin kuuntelijana on pitkä, en oikeastaan koskaan ole lähtenyt tekemään musiikillisia tutkimusmatkoja aivan sinne juuritasolle saakka. Kuitenkin tiettyjen artistien kohdalla (esim. KISS ja AC/DC) alkupään tuotanto tuli kaluttua läpi melkein itsestään, mutta oli myös paljon artisteja, joiden tuotanto oli tuttua vasta siitä vaiheesta uraa, kun sitä oli takana jo 10 vuotta. Black Sabbath, David Bowie, Deep Purple ja Rainbow, Ronnie James Dion tavara ennen Sabbathia, Alice Cooper, ZZ Top… Tajusin myös, että en pystynyt Stairway to Heavenia lukuun ottamatta tunnistamaan yhtäkään Led Zeppelinin biisiä! Ja meikä väitti, että rockmusiikin yleissivistykseni oli muka hyvissä kantimissa, bullshit!
Tämä virhe oli korjattava. Alkoi armoton tutustuminen Ozzyn aikaiseen Sabbathiin, Zeppelinin koko tuotantoon, Deep Purplen MK II, III ja IV levyihin, lainasin myös kirjastosta kaikki Bowien levyt ennen Let’s Dancea, koska en omistanut niistä yhtäkään… Tästä muodostui mahtava matka, joka osaltaan on vieläkin kesken. Näin ensimmäistä kertaa sen missä tietyntyyppisen rockmusiikin juuret ovat ja miten tiettyyn tilanteeseen ollaan tultu. Musiikillinen historia siis todella viehätti.
Aloin huomaamaan myös, että musiikin historialla on mahtava tapa nivoutua kiinni toisiinsa ja luoda skenaarioita, jotka jaksavat viihdyttää vielä vuosikymmenienkin päästä. Parhaimpana esimerkkinä pitäisin Black Sabbathin ja Deep Purplen, kahden dinosaurushevin jättiläisen, luomaa mustekalamaista sukupuuta, jonka oksat ovat luoneet niin käsittämättömän suuren puun suurilla oksilla, että musiikin historiassa ei ole toista.
Jos pystytte mainitsemaan yhdenkin toisen kaksikon, jonka läpi on kulkenut jäseniä jotka joko a) ovat kuuluneet tai b) perustivat seuraavia bändejä: Elf, Rainbow, Gillan, Whitesnake, Ozzy Osbourne ja Dio, niin meikä tarjoaa kaljat!
Mitä tämä tieto sitten tekee tässä blogissa? Suuri osa näistä bändeistä julkaisi mahtavan levyn myös vuonna ’83! Lisäksi musiikin historia oli taas sekoittanut pakkaa, eikä Ronnie James Dio ollut ainoa, joka oli Deep Purplen johdannaisen Rainbown kautta päätynyt ensiksi Black Sabbathiin ja sittemmin sooloartistiksi, ei ei… Vuonna ’83 Black Sabbathin uudeksi laulajaksi oltiin pestattu Dion saappaisiin Deep Purplen MK II-kokoonpanon laulaja Ian Gillan! Piiri pieni pyörii!
Tästä syystä seuraavat arvosteluni tulevatkin käsittelemään juurikin tämän suuren sukupuun erilaisia inkarnaatioita ja vaiheita. Aloitan tarinoinnin Black Sabbathin Born Againilla, mutta tarkoitus on kahlata läpi niin Rainbow, Dio kuin Ozzykin. Arvostelun ohessa voikin sitten tarinoida kaikkea turhaa ja jakaa omia huonoja mielipiteitä.
Nyt lähtee!!
Waltawan asiallista kynäilyä, sinä senkin sutjake! Jatkakaamme!
ReplyDelete