Intro by Zade

1983

“In the beginning
Good always overpowered the evils
Of all man's sins...
But in time
The nations grew weak
And our cities fell to slums
While evil stood strong
In the dusts of hell
Lurked the blackest of hates
For he whom they feared
Awaited them... Now many, many lifetimes later
Lay destroyed, beaten, beaten down,
Only the corpses of rebels
Ashes of dreams
And blood stained streets
It has been written
"Those who have the youth
Have the future"
So come now, children of the beast
Be strong
And Shout at the Devil!”

• Mötley Crüe, “In the Beginning”, 1983

Moni saattaa miettiä miksi tätä blogia yleensäkkään on alettu tekemään. Noh, totuuden nimissä minusta tuntuu, että me tekijäkaksikkonakin mietimme sitä hyvin usein. Päällimmäisenä syynä silti on ihan puhdas hauskuus ja itsensä viihdyttäminen.

Koko idea lähti alun perin allekirjoittaneen päästä eräänä aurinkoisena iltapäivänä, kuunneltuani Popedan ”Kaasua…”-levyä, jonka olin ostanut Kampin Anttilasta hintaan 2,99e (mukana tuli hieno 300:n palan palapeli levyn kannesta!). Levyä pyöriteltyäni muutaman päivän palasin taas siihen samaan ajatukseen, jota olimme hokeneet Mazin kanssa satoja kertoja: ”Ei vuonna ’83 vaan tullut huonoja levyjä tai leffoja, kaikki on niin jumalattoman hyviä!”. Tottakai ajatuksessa oli aina ripaus ironiaa, mutta silti joka kerta tuota lausetta hokiessani seisoin (ja seison) sen takana täysin.

Poikkeus vahvistaa aina säännön ja käytännössä koko ajatus lähti siitä. Rupesin päässäni käymään läpi kaikkia vuoden ’83 tuotoksia jotka omistan ja asia vain tuntui kasvavan päässäni, kun en keksinyt yhtään huonoa levyä kyseiseltä vuodelta. Silti minusta tuntui, että asia on jollakin tavalla todistettava vääräksi.

Totta kai järjellä miettien tietää jo valmiiksi, että jokaiseen loistavaan joukkoon mahtuu mukaan aina jotakin kakkaa, koska mikään ei vain voi olla täydellistä epätäydellisessä maailmassa. Mutta samalla kyse ei enää kuitenkaan ollut siitä. Ajatus oli jo ehtinyt muovautua siihen pisteeseen, että tunsin hillitöntä tarvetta purkaa ulos sitä iloa, hyvää fiilistä, kylmiä väreitä, naurua ja lapsekasta riemua siitä, mitä tuon vuoden tuotokset itsessäni herättävät. Totta kai sitten otettiin puhelinta kouraan ja Mazille viestiä – ”Jäbä, me tehdään nyt blogi!!”. Onneksi se jäbä oli mukana.

Päällimmäisenä tämä blogi on tehty meille itsellemme. Ensisijaisesti kirjoitamme toisillemme, koska totuuden nimissä emme usko, että kukaan tätä koskaan lukee, hahaha! Ja joskus vain sanat eivät riitä, on helpompi kirjoittaa. Yleensä puhuessa jää joitakin juttuja myös sanomatta, kun tekstiä tulee liikaa. Siksi henkilökohtaisesti koen, että tämä auttaa minua itseäni jäsentelemään asioita paremmin ja objektiivisemmin. Lisäksi tässä saa kirjoittaa aivan mitä vaan!! Helposti tulee sanottua vastaan, jos olen jostakin asiasta eri mieltä, kuin joku muu, ja siksi Mazikin voi kirjoittaa tänne kuinka sen mielestä ”Helter Skelter” on turha täytebiisi Shoutilla, vaikka toki hän väärässä onkin… Me siis kirjoitamme toisillemme, mutta onhan se mukavaa, jos joku tätä joskus lukee. Eli toissijaisesti kirjoitamme muille faneille.

On ihan selkeä fakta, että tässä blogissa ei millään tasolla yritetä peitellä fanitusta ja sitä, että tätä kirjoittaa kaksi fanipoikaa. Pitkälti varmasti 50 ensimmäistä arvostelua ovat aivan hillitöntä ilotulitusta, tuulettelua ja kirjoitusvirheiden juhlaa, koska silloin arvostelemme vain meidän omia lemppareitamme (joita on paljon). Sen jälkeen voidaan ehkä jo törmätä johonkin tuotokseen joka ansaitsee vain kolme tähteä viidestä. Tämä ei tosin ole todellakaan varmaa. Tämä blogi ei siis ole vakavaa arvostelua, vaan fanihehkutusta to the max. Ja se sen tarkoitus onkin.

”Se oli päivä, joka uusi aalto kuoli ja rock’n’roll astui valtaan: 29. toukokuuta 1983. Toinen päivä kolmipäiväisillä U.S. Festivaaleilla.”

• Vince Neil, ”The Dirt”